Kaikki varmaan huomasivat,
miten uutinen raakamaidon aiheuttamista bakteeritartunnoista levisi kuin
kulovalkea eri uutislähteissä[1],[2],[3],[4],[5],[6],[7],[8].
Hienoa! Ehkä nyt
mahdollisimman moni kyseiseltä tilalta maitoa ostanut kaataa litkun viemäriin
ja vältymme lisätartunnoilta. Eräät henkilöt olivat heti uutisoinnin kimpussa
sanoen, että uutisoinnilla halutaan vain pilata raakamaidon maine (maine?).
Voisiko kyseessä kuitenkin olla turvallisuusnäkökulma?
Maitotilan omistaja kovin
vakuutteli, että maito on puhdasta. Sinänsä ihan ymmärrettävää, sillä osa hänen
tuloistaan on suoraan riippuvainen vaarallisen maidon myynnistä.
”Meiltä on otettu kaksi viikkoa sitten ehec,
listeria, salmonella ja kampylobakteeritestit. Silloin kaikki näytti puhdasta.”
–HS
Kuten monet tahot ovat
todenneet, on raakamaidon turvallisuuden varmistaminen mahdotonta, koska jok’ikinen
erä pitäisi testata. Eviran tekemän tutkimuksen perusteella ihmiset eivät osaa
myöskään käsitellä raakamaitoa oikein, jolloin vähäisetkin bakteerimäärät
voivat kasvaa vaarallisiin mittoihin[9].
”Ollinsalo uskoo, että sairastuneiden oireet
menevät nopeasti ohi. Hän myös uskoo, että vatsa tottuu maitoon pitkän
käytön jälkeen.
"Olen itse juonut maitoa kuumentamatta kolmenkymmenen vuoden ajan eikä minulle ole tullut mitään oireita. Aion juoda jatkossakin.”” –HS
Anteeksi mitä? ”Vatsa tottuu
maitoon pitkän käytön jälkeen”. Ymmärränkö nyt väärin, vai luuleeko
tilanomistaja, että raakamaidosta sairastuneet eivät vain ole tottuneet
raakamaitoon? Ehkä rasittavin peruste asioille on myös, olen tehnyt asiaa X N
vuoden ajan, eikä ole koskaan ollut minkäänlaisia ongelmia. Ehkä sinulla on
ollut hyvä tuuri, tai et ole muodostanut yhteyttä sairauksien ja raakamaidon
välillä, mutta voisit silti kantaa jonkinlaista vastuuta aiheuttamistasi
tartunnoista.
Onneksi yksikään uutinen ei
maininnut sanallakaan raakamaidon terveysvaikutuksista, sillä niitä ei ole
koskaan löydetty tutkimuksissa. Uutisointi kehittyy!
Vanhempia tekstejäni
raakamaitoon liittyen:
[Raakamaidolla
ei ole terveysvaikutuksia, mutta riskejä löytyy]
Aiheesta kirjoitti myös
Luomulakko
Tutkija kellarista
Päivitys 13.03.2014
Helsingin Sanomien mukaan kyseisen maitoerän aiheuttamat ongelmat ovat levinneet kohtuu suurelle alueelle[10].
[1] http://www.hs.fi/ruoka/Raakamaito+sairastutti+todenn%C3%A4k%C3%B6isesti+seitsem%C3%A4n+Porvoossa/a1396493576209
[2] http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/614447/Porvoossa+yersiniatartuntoja+raakamaitoa+epaillaan
[3] http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014040318181003_uu.shtml
[4] http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/46906-porvoossa-yersinia-tartuntoja-raakamaitoa-epaillaan
[5] http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/04/03/porvoossa-yersinia-tartuntoja-raakamaitoa-epaillaan
[6] http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/04/03/porvoossa-useita-yersinia-tartuntoja-raakamaitoa-epaillaan
[7] http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/porvoossa-yersinia-tartuntoja--raakamaitoa-epaillaan-/3140594
[8] http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288673356825.html
[9] http://www.evira.fi/portal/fi/tietoa+evirasta/julkaisut/?a=view&productId=317
[10] http://www.hs.fi/ruoka/Raakamaidon+ep%C3%A4ill%C3%A4%C3%A4n+sairastuttaneen+my%C3%B6s+Helsingiss%C3%A4/a1397182684861
[10] http://www.hs.fi/ruoka/Raakamaidon+ep%C3%A4ill%C3%A4%C3%A4n+sairastuttaneen+my%C3%B6s+Helsingiss%C3%A4/a1397182684861
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti