Kuvalähde: Wikipedia |
Helsingin sanomissa oli kaksi erillistä uutista raakamaitoon liittyen[1],[2]. Ensimmäinen uutisoi miten raakamaidon myynti kasvaa marketeissa, koska kysyntää löytyy.
"Raakamaito
herättää kiinnostusta kuluttajien parissa, joten halusimme kokeilla, miten sen
myynti lähtee käyntiin. Sen saatavuutta voidaan myös laajentaa, mikäli kysyntää
on", kertoo HOK-Elannon valikoimapäällikkö Anu Mankisenmaa.” – HS
Vastuutonta
toimintaa! Raakamaito on terveysriski, josta olen kirjoittanut aikaisemminkin [Raakamaidolla ei ole
terveysvaikutuksia, mutta riskejä löytyy]. Eviran suorittaman
haastattelun perusteella suurin osa raakamaidon käyttäjistä juo sitä makusyihin
vedoten. Tällöin ihmisten tulisi juoda Valion ja Ingmanin kuumennettuja (eli
turvallisia), mutta muuten käsittelemättömiä vanhanajan täysmaitoja.
"Raakamaidon
juomisen myötä lasten sairastelut ovat vähentyneet. Uskon, että raakamaidossa
olevat maitohappobakteerit parantavat vastustuskykyä", kertoo Hanna-Kaisa
Simojoki.
Hän uskoo,
että pastörointia tärkeämpää on kylmäketjun hygieenisyydestä huolehtiminen.
"Voisi
sanoa, että käytämme raakamaitoa riskianalyysin perusteella. Sen juomisesta on
enemmän hyötyä kuin haittaa." –HS
Kattava katsaus
raakamaidon terveysväittämiin löytyy täältä[3]. Raakamaidossa ei ole merkittäviä määriä
probiootteja, vaan hyötyjen saamiseksi niitä tulisi olla 1 000 – 10 000
kertainen määrä. Niin useassa haastattelussa ihmiset toteavat, että ”olen
punninnut hyötyjä ja haittoja ja päätynyt hyötyjen ylittävän raakamaidon riskit”.
Haluan kyseenalaista ihmisten kyvyn arvioida objektiivisesti raakamaidon
hyötyjä ja haittoja. Mitä hyötyä raakamaidosta mahtaa olla, sillä tutkimuksissa
näitä hyötyjä ei ainakaan näy. Plaseboefekti?
Toisessa uutisessa
kerrottiin raakamaidon hyötyjen näytön puutteesta. Uutinen on hyvin lyhyt,
mutta siihen mahtuu paljon tietoa, kuten että laktoosi-intolerantikkojen
kyvystä sietää raakamaitoa ei ole näyttöä, raakamaidossa suurin riskitekijä on
siinä viihtyvät haitalliset bakteerit, eikä raakamaitoa tulisi antaa varsinkaan
riskiryhmille.
Ensimmäisessä
uutisessa on 870 Facebook-tykkäystä, jälkimmäisellä viisi. Olisikohan ollut
syytä yhdistää nämä uutiset, sillä nyt ensimmäisestä jäi lukijalle sellainen
kuva, että raakamaidolla saattaisi olla jotain terveysvaikutuksia. Tämänlaisita
uutisista tulee vain surulliseksi. Miten valtamedia voi lietsoa tämänlaisia
terveysväittämiä, jotka kuitenkin vain johtavat EHEC-tartuntoihin? Se, että
ihmiset haluavat jotain, ei tarkoita, että heille pitäisi antaa sitä, sillä
selvästikään kaikilla ei ole kykyä tehdä riskiarviointeja.
Tutkija kellarista.
[1] http://www.hs.fi/kotimaa/Raakamaito+yleistyy+marketeissa/a1393922553385
[2] http://www.hs.fi/kotimaa/Raakamaidon+hy%C3%B6dyist%C3%A4+on+v%C3%A4h%C3%A4n+n%C3%A4ytt%C3%B6%C3%A4/a1393922919584
[3] http://biologiikka.com/extreme-kokemuksia-keittiossa-onko-raakamaito-riskinsa-arvoinen/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti